Moi! Täällä taas. Tekee mieli kirjoittaa jotakin näköjään:)
Voisin aloittaa vaikkapa noista hymiöistä. Joku laittoi "Länsimaisen ihmisen ahdinko" ryhmään Facebookissa, että ahdistaa ihmiset jotka käyttävät hymiöitä jne. Itse käytän niitä erittäin paljon tekstiviesteissä ja täälläkin. Kuulun niihin ihmisiin, joiden täytyy olla aina ystävällisiä ja mukavia toisille ihmisille, vaikka ei aina huvittaisikaan. En halua vaikuttaa missään tapauksessa töykeältä tai epäystävälliseltä, olen huomannut. Mikäs sen töykeämmältä tuntuu, kuin töksähtävä tekstiviesti ilman yhtään hymiötä. Eihän viestin saaja voi tietää olenko laittanut viestin hymyssä suin ja iloisena, ellei siinä ole hymynaamaa. Luulee vielä että olen pahalla päällä tai loukkaantunut jostakin, jos viestissä lukee vain "ok". Eihän se käy päinsä. Laitan siis varmuuden vuoksi yleensä hymiön tai pari:)
Kanssaihmisille pitää olla aina ystävällinen, sehän kuuluu peruskäytöstapoihin. Olen huomannut, että aina en jaksa. Eurovaalien aikaan kaupan ulkopuolella seisoi tyyppi, joka kysyi saisiko hän puhua hieman politiikasta. Vastasin napakasti, "ET SAA!" Ja kävelin pois. Ei yhtään minun tapaistani. Yleensä pahoittelen hymyillen, että nyt on kiire, ei ehdi, anteeksi. Syyllisyys iski salamannopeasti välittömästi. Ei olisi tarvinnut olla noin epäkohtelias. Tunsin omantunnonpistoksia päiväkausia. No, viime viikolla kaupan edessä parveili Unicefin häiskiä. Kaupasta tullessani yksi äkkäsi minut ja lähti tulemaan kohti. Taas napakka "EI!!!" ja kävelin pois. Kuulin takanani, kuinka tyyppi sanoi toiselle matkien minua "EI!". Olin selvästi pahoittanut jonkun mielen. Kas kummaa, sillä kertaa tilanne lähinnä huvitti. Ei omantunnonpistoksia, en hakannut päätäni rattiin tai soimannut itseäni. Minusta on tulossa selvästi paha ja epäystävällinen ihminen, tai alan vihdoin tajuta, että voin itse määrittää sen, mitä otan vastaan muilta ja miten suhtaudun siihen. Voin sanoa ei!
Eräs asia, monien muiden lisäksi, on saanut niskakarvani nousemaan jälleen kerran pystyyn. Kuuntelen autossa yleensä radio NRJ kanavaa, ja kerran Tuija ja Laura puhuivat kuinka luottohäiriömerkinnät ovat Suomessa kasvaneet huimasti ja näitä LEIMAANTUNEITA on Turun alueella eniten. LEIMAANTUNEITA!!??!! Se sana särähti korvaani 100 desibelin voimalla. Minkälaiseksi ihminen leimaantuu jos hänellä on luottohäiriöitä? Epäihmiseksi, täysin paskaksi, hylkiöksi, mene liiteriin ja ammu itsesi kelvottomaksi??? Kyse on pelkästään rahasta. Sen ei pitäisi määrittää ihmistä ihmisenä, miten hän hoitaa raha-asiansa ja taloutensa. Nykypäivinä monella on vaikeaa taloudellisesti ja monet yrittävät selviytyä päivästä toiseen edes jotenkin. Kuten minä itsekin. Usein tuntuu, että elämä on pelkästään sitä, että joutuu repimään vähäisen toimeentulonsa raskaalla työllä ja muu onkin toisarvoista. Kunhan teet työsi kunniakkaasti, maksat törkeät verosi, eläkemaksusi ja kymmenen muuta, niin olet hyväksytty yhteiskunnan jäsen. Poikkeapa siitä, niin jo tulee lokaa niskaan ja ihmisarvosi on menetetty. Pienestä on kiinni ihmisen arvo tässä maailmassa.
Katselen tässä kirjoitellessani välillä Marttia, joka pötköttelee sohvalla vieressäni ja tunnen kuinka elämässä ovat tärkeimmät asiat kuitenkin ihana mallillaan. Ihmiset ovat mitä ovat, mutta koirat ovat aina pelkkää rakkautta ja hyväksyntää <3
perjantai 27. kesäkuuta 2014
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Lopetus(ko)?
Mietiskelin tässä, että josko lopettaisin blogin pitämisen. Ei ehkä pidemmän päälle kuitenkaan ihan minun juttuni. Innostun joskus asioista kovasti, mutta jonkin ajan kuluttua saattaapi innostus hälvetä. Taitaa bloggailu kuulua tähän sarjaan.
Kiva oli kokeilla blogin pitämistä ja kirjoittaminen on mukavaa, mutta toisaalta mietin mitä kirjoittaisin ja miksi kirjoittaisin siitä mistä kirjoitan. Eiks selkeetä:)
Blogin kirjottaminen on vähän samanlainen juttu kuin Facebookissa postailu, eli kerrot sekä kuvaat elämäsi hienoja hetkiä ja juttuja. Pikkasen sillä mentaliteetilla, että katoppa näin hienosti menee mulla/meillä. Tehtiin perheen kanssa avokadopastaa, rosvopaistia ja vadelmasorbettijuustokakkua jotka nautittiin valko-puna- ja viherviinien kera kynttilöiden loisteessa, keskustellen ja naurahdellen päivän hauskoille sattumuksille. Kuva tapahtumasta tai ainakin ruuista. Totuus saattaa olla se, että kaikki söivät nakkikastiketta ja joivat joko maitoa tai Fantaa eri huoneissa telkkarien ääressä. Tai siis jos siitä oli kuva, niin luultavasti se oli totta, mutta tuskin päivittäistä. Meillä ainakin on harvinaista se, että kaikki istuvat saman pöydän ääressä ruoka-aikaan. Eihän sellaista arkikuvaa ole kiva laittaa Faceen, missä joku vetää makaronilaatikkoa lasittunut katse kiinnittyneenä tv-ruutuun. Myöntäkää pois, kilpavarustelua koko bloggailu ja kaikki muukin someilu.
Kattokaapa kun mulla on taas kerran eettinen ongelma. Tästä on tullut muuten yleinen vitsi tyttären kanssa. Hän kysyy usein onko mulla taas joku eettinen ongelma. Niitä meinaan riittää. Kun en oikein tykkää juuri tästä ilmiöstä, että jutuilla ja kuvilla kehua retostellaan oman elämän asioita ja itsekin kuitenkin teen niin jatkuvasti. Miksi??? Tai en nyt mielestäni kehua retostele, mutta laitan ne kivat jutut helposti Faceen tai kirjoittelen tänne, ihan niin kuin monetsadat-tuhannetmiljoonat muutkin. Miksi on niin tärkeätä kertoa muille ihmisille, joista suurin osa on ventovieraita, että mulla menee kuulkaas superhyperhelvetin hyvin ja elämäni on perkuleen fantastisen laiffii!!! Vaikka ei olisikaan.
Huomenna laitan Faceen kuvan Maisasta, koska hän täyttää 10 vuotta ja koirien kuvat on suloisia.
Ihminen on kummallinen olento, enkä ymmärrä kaikkia niiden aivoituksia ja kotkotuksia. Enkä ymmärrä usein omianikaan. Pidän siis ainakin tauon bloggailussa, kenties lopetan kokonaan tai luon uuden blogin nimellä "Sarkasmia ja pientä vittuilua". Tuntuisi sujuvan sen suuntainen kirjoittelu.
Näillä fiiliksillä, se on moro!
Kiva oli kokeilla blogin pitämistä ja kirjoittaminen on mukavaa, mutta toisaalta mietin mitä kirjoittaisin ja miksi kirjoittaisin siitä mistä kirjoitan. Eiks selkeetä:)
Blogin kirjottaminen on vähän samanlainen juttu kuin Facebookissa postailu, eli kerrot sekä kuvaat elämäsi hienoja hetkiä ja juttuja. Pikkasen sillä mentaliteetilla, että katoppa näin hienosti menee mulla/meillä. Tehtiin perheen kanssa avokadopastaa, rosvopaistia ja vadelmasorbettijuustokakkua jotka nautittiin valko-puna- ja viherviinien kera kynttilöiden loisteessa, keskustellen ja naurahdellen päivän hauskoille sattumuksille. Kuva tapahtumasta tai ainakin ruuista. Totuus saattaa olla se, että kaikki söivät nakkikastiketta ja joivat joko maitoa tai Fantaa eri huoneissa telkkarien ääressä. Tai siis jos siitä oli kuva, niin luultavasti se oli totta, mutta tuskin päivittäistä. Meillä ainakin on harvinaista se, että kaikki istuvat saman pöydän ääressä ruoka-aikaan. Eihän sellaista arkikuvaa ole kiva laittaa Faceen, missä joku vetää makaronilaatikkoa lasittunut katse kiinnittyneenä tv-ruutuun. Myöntäkää pois, kilpavarustelua koko bloggailu ja kaikki muukin someilu.
Kattokaapa kun mulla on taas kerran eettinen ongelma. Tästä on tullut muuten yleinen vitsi tyttären kanssa. Hän kysyy usein onko mulla taas joku eettinen ongelma. Niitä meinaan riittää. Kun en oikein tykkää juuri tästä ilmiöstä, että jutuilla ja kuvilla kehua retostellaan oman elämän asioita ja itsekin kuitenkin teen niin jatkuvasti. Miksi??? Tai en nyt mielestäni kehua retostele, mutta laitan ne kivat jutut helposti Faceen tai kirjoittelen tänne, ihan niin kuin monetsadat-tuhannetmiljoonat muutkin. Miksi on niin tärkeätä kertoa muille ihmisille, joista suurin osa on ventovieraita, että mulla menee kuulkaas superhyperhelvetin hyvin ja elämäni on perkuleen fantastisen laiffii!!! Vaikka ei olisikaan.
Huomenna laitan Faceen kuvan Maisasta, koska hän täyttää 10 vuotta ja koirien kuvat on suloisia.
Ihminen on kummallinen olento, enkä ymmärrä kaikkia niiden aivoituksia ja kotkotuksia. Enkä ymmärrä usein omianikaan. Pidän siis ainakin tauon bloggailussa, kenties lopetan kokonaan tai luon uuden blogin nimellä "Sarkasmia ja pientä vittuilua". Tuntuisi sujuvan sen suuntainen kirjoittelu.
Näillä fiiliksillä, se on moro!
maanantai 26. toukokuuta 2014
KESÄ
Pitkähköksi venähtänyt tauko kirjoittelussa ei tarkoita sitä, että olisin maannut raporankana rannalla käristelemässä itseäni. En ole tainnut rannalla käydä itseasiassa muutamaan vuoteen. Merivesi on aina liian kylmää uimiseen. Tämän ikäisenä sitä mieluummin lisää vaatetta, kuin vähentää, varsinkin ihmisten ilmoilla. Ei jaksa lotrata suojavoiteiden kanssa ja ilman niitä tulee melanooma sekä ryppyinen iho ennen aikojaan. Kun säätiedotuksissa viimeviikolla näytettiin punertavan kukertavaa sääkarttaa ja helleasteita, suustani pääsi "Tervetuloa melanooma!" Tytär mainitsi jotain pessimistin ykköspalkinnosta, jos sellaisia jaettaisiin.
Koko Suomi on hullaannuksissaan KESÄSTÄ! Onhan kesä ihan kiva juttu. Varsinkin jos joutuu tekemään helteessä töitä koko kesän, niin ah, kyllä tietää että on KESÄ. Voisin ehkä nimetä blogini uudelleen. Sarksasmi ja pessimismi rules for ever-blogi.
Joojoo, ei saa valittaa kun on kerrankin kesä ja kuuma. Saanpas. Henkilökohtaisesti en ole tehnyt tilausta helteistä, joten saan valittaa jos haluan. Olen vastarannankiiski, on tullut jo mainittua. Kun jokainen blogi tursuaa kauniita kuvia ja ylistys-sanoja kesästä, minulle iskee heti vastareaktio. Tekee NIIN mieli kirjoittaa kaikki huonot puolet kesästä ja liittää kuva kärähtäneestä ihosta sekä makkarasta. Kauhea ihminen.
Koirille ja muille karvaisille kavereille kesä ei myöskään ole kaikkein kivointa aikaa, ellei satu olemaan ilmalämpöpumppua (noup!) tai isoa pihaa josta löytyisi varjoisia paikkoja (noup!) tai uimarantaa näköetäisyydellä (edelleen noup!). Mummoille ja papparaisillekin pitäisi olla omat varjoisat paikat ja kahluualtaat.
Tiedän että teen nyt niin väärin kuin vain voin! Kesä on suomalaisille pyhä asia. Suurin osa suomalaisista odottaa kesää 9 kuukautta. Kun hyttyset viimein saapuvat, niin ah, elämä alkaa!
No tykkään minä kesästä. Varsinkin alkukesästä kun ilma tulvii ihania tuoksuja ja kaikki on niin vihreää ja kaunista. Kesäkukkia on kiva laitella. Ihmiset hymyilevät. Tehdään likkojen reissu Stand up keikalle (sen nyt voi tehdä muinakin vuodenaikoina, mutta meille tavaksi tullut kesäreissu). Iltatorille on aina kiva pistäytyä. Ei tarvitse pukea niin paljon päälle, kun lähtee ulos.
Hauskaa KESÄÄ kaikille!:)
Koko Suomi on hullaannuksissaan KESÄSTÄ! Onhan kesä ihan kiva juttu. Varsinkin jos joutuu tekemään helteessä töitä koko kesän, niin ah, kyllä tietää että on KESÄ. Voisin ehkä nimetä blogini uudelleen. Sarksasmi ja pessimismi rules for ever-blogi.
Joojoo, ei saa valittaa kun on kerrankin kesä ja kuuma. Saanpas. Henkilökohtaisesti en ole tehnyt tilausta helteistä, joten saan valittaa jos haluan. Olen vastarannankiiski, on tullut jo mainittua. Kun jokainen blogi tursuaa kauniita kuvia ja ylistys-sanoja kesästä, minulle iskee heti vastareaktio. Tekee NIIN mieli kirjoittaa kaikki huonot puolet kesästä ja liittää kuva kärähtäneestä ihosta sekä makkarasta. Kauhea ihminen.
Koirille ja muille karvaisille kavereille kesä ei myöskään ole kaikkein kivointa aikaa, ellei satu olemaan ilmalämpöpumppua (noup!) tai isoa pihaa josta löytyisi varjoisia paikkoja (noup!) tai uimarantaa näköetäisyydellä (edelleen noup!). Mummoille ja papparaisillekin pitäisi olla omat varjoisat paikat ja kahluualtaat.
Tiedän että teen nyt niin väärin kuin vain voin! Kesä on suomalaisille pyhä asia. Suurin osa suomalaisista odottaa kesää 9 kuukautta. Kun hyttyset viimein saapuvat, niin ah, elämä alkaa!
No tykkään minä kesästä. Varsinkin alkukesästä kun ilma tulvii ihania tuoksuja ja kaikki on niin vihreää ja kaunista. Kesäkukkia on kiva laitella. Ihmiset hymyilevät. Tehdään likkojen reissu Stand up keikalle (sen nyt voi tehdä muinakin vuodenaikoina, mutta meille tavaksi tullut kesäreissu). Iltatorille on aina kiva pistäytyä. Ei tarvitse pukea niin paljon päälle, kun lähtee ulos.
Hauskaa KESÄÄ kaikille!:)
lauantai 17. toukokuuta 2014
Peili
Niin juu, olen suivaannukseni keskellä ehtinyt hieman sisustusjuttujakin. Eteisen peili on häirinnyt seesteistä mielenrauhaani jo tovin. Säästöpörssistä ostettu peili, jossa oli hailakan kullan/hopeanväriset kehykset. Hopea ei ole minun juttuni sisustuksessa, joten kaupasta purkki mattamustaa spreymaalia ja torstain alkajaisiksi peili takapihalle ja maalia pintaan.
Sanoin tänään tyttärelle, että pitänee hommata uusi peili eteiseen...
Sanoin tänään tyttärelle, että pitänee hommata uusi peili eteiseen...
Sarkasmia ja suivaannusta!
Nyt en oikein tiedä mitä tekisin? Aloitin tekstin jo kerran, ja pyyhin sen. Liian vakava aihe. Tällaisen bloginhan pitäisi olla kepeä ja hauska. Tuottaa iloa ja pieni mielihyvän hetki harmaan arjen keskelle. Lystikkäitä sattumuksia ja värikkäitä kuvia. Elämä vain harvoin on pelkkiä hassuja juttuja, aurinkoisia päiviä ja kuplivaa onnea. Yleensä se on kaikkea muuta kuin sitä.
Jos jollakulla elämä on pelkkää onnea, niin onneksi olkoon! Nauti siitä täysin siemauksin! Ajattelen usein, jos kuulen jonkun valittavan jostain pienestä ja vähäpätöisestä asiasta, että pienetpä ovat murheesi ystävä hyvä. Hanki oikea ongelma. Nyt joku saattaa odottaa, että kirjoittaisin seuraavaksi mieltäni vaivaavista suurista suruista ja ongelmista koko maailmalle (ihan kuin tätä blogia koko maailma lukisi), niin valitettavasti tuotan pettymyksen. En aio jakaa murheitani täällä. Ne eivät nimittäin kuulu kenellekään muulle kuin minulle.
Eräs asia elämässä, joka saa niskakarvani pystyyn ja savun tupruamaan korvista, on juuri tämä seikka, että ihmiset luulevat yksityisasioiden kuuluvan kaikille vapaasti riepotella. Miksiköhän yksityisasioita sanotaan yksityisasioiksi? Jos on oikein tarkkaavainen ja fiksu, saattaa huomata, että siinä sanassa piilee selitys.
Pientä sarkasmia saattaa olla havaittavissa tässä jutussa. Sarkasmi on hauska keksintö. Sen verran voin avautua, että pienyrittäjyys + raskas työ= känsät käsissä ja tyhjä tili. Viimeajat erittäin pinnalla ollut aihe elämässäni. Tärkeä asia, koska ylläripylläri se sananlaskun kissakaan ei elä pelkällä kiitoksella! Kiitos on tärkeä asia tietenkin. Kiitoksella ja kehuilla meikäläinen elää päivän tai pari, mutta sitten pitää saada kyllä jotain konkreettisempaa pöytään tai käypi huonosti. Suomen valtio ja päättäjät eivät ole vielä ihan hiffanneet tätä asiaa. Hassua, koska luulisi että siellä päättäjien palleilla istuu tavallista fiksumpaa väkeä? Jotenkin asia on käsitetty niin, että jos olet oma-aloitteinen ja työllistät itse itsesi kaupungissa, jossa ei juurikaan ole työtä tarjolla, niin siitä pitää vähintäänkin palkaksi ropsauttaa kunnon verot ja liuta muita maksuja. Jaksaahan nyt noin reipas ja työteliäs ihminen yhden Guggenhaimin tai moottoritien Hangosta Utsjoelle kustantaa siinä samalla kuin omatkin pöperönsä. Ei muuten jaksa. Eikä halua.
Olen tässä muutaman viikonlopunkin viettänyt töitä tehden ja niin vietän tämänkin, sekä seuraavan. Kysymys kuuluukin, kumpi mahtaa pamahtaa ensin? Pää vai selkä? Tämän jutun perusteella veikkaan päätä. Vitutus ja väsymys alkaa olla sen verran voimallista laatua.
Voimia kaikille arjen ahdistamille ja te, joiden elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista ja shamppanjan juomista, nauttikaa siitä, koska ennen pitkää ruusutkin kuihtuu ja shamppanja väljähtyy!
Jos jollakulla elämä on pelkkää onnea, niin onneksi olkoon! Nauti siitä täysin siemauksin! Ajattelen usein, jos kuulen jonkun valittavan jostain pienestä ja vähäpätöisestä asiasta, että pienetpä ovat murheesi ystävä hyvä. Hanki oikea ongelma. Nyt joku saattaa odottaa, että kirjoittaisin seuraavaksi mieltäni vaivaavista suurista suruista ja ongelmista koko maailmalle (ihan kuin tätä blogia koko maailma lukisi), niin valitettavasti tuotan pettymyksen. En aio jakaa murheitani täällä. Ne eivät nimittäin kuulu kenellekään muulle kuin minulle.
Eräs asia elämässä, joka saa niskakarvani pystyyn ja savun tupruamaan korvista, on juuri tämä seikka, että ihmiset luulevat yksityisasioiden kuuluvan kaikille vapaasti riepotella. Miksiköhän yksityisasioita sanotaan yksityisasioiksi? Jos on oikein tarkkaavainen ja fiksu, saattaa huomata, että siinä sanassa piilee selitys.
Pientä sarkasmia saattaa olla havaittavissa tässä jutussa. Sarkasmi on hauska keksintö. Sen verran voin avautua, että pienyrittäjyys + raskas työ= känsät käsissä ja tyhjä tili. Viimeajat erittäin pinnalla ollut aihe elämässäni. Tärkeä asia, koska ylläripylläri se sananlaskun kissakaan ei elä pelkällä kiitoksella! Kiitos on tärkeä asia tietenkin. Kiitoksella ja kehuilla meikäläinen elää päivän tai pari, mutta sitten pitää saada kyllä jotain konkreettisempaa pöytään tai käypi huonosti. Suomen valtio ja päättäjät eivät ole vielä ihan hiffanneet tätä asiaa. Hassua, koska luulisi että siellä päättäjien palleilla istuu tavallista fiksumpaa väkeä? Jotenkin asia on käsitetty niin, että jos olet oma-aloitteinen ja työllistät itse itsesi kaupungissa, jossa ei juurikaan ole työtä tarjolla, niin siitä pitää vähintäänkin palkaksi ropsauttaa kunnon verot ja liuta muita maksuja. Jaksaahan nyt noin reipas ja työteliäs ihminen yhden Guggenhaimin tai moottoritien Hangosta Utsjoelle kustantaa siinä samalla kuin omatkin pöperönsä. Ei muuten jaksa. Eikä halua.
Olen tässä muutaman viikonlopunkin viettänyt töitä tehden ja niin vietän tämänkin, sekä seuraavan. Kysymys kuuluukin, kumpi mahtaa pamahtaa ensin? Pää vai selkä? Tämän jutun perusteella veikkaan päätä. Vitutus ja väsymys alkaa olla sen verran voimallista laatua.
Voimia kaikille arjen ahdistamille ja te, joiden elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista ja shamppanjan juomista, nauttikaa siitä, koska ennen pitkää ruusutkin kuihtuu ja shamppanja väljähtyy!
maanantai 12. toukokuuta 2014
ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!
On tällä hetkellä jäljellä noin 15 minuuttia:) En ole viikkoon ehtinyt kirjoitella yhtään mitään. Töitä, töitä. Eilinen lauantaikin meni suurimmaksi osaksi töissä, ja tänäänkin ollut ohjelmaa sen verran, että nyt vasta nappasin läppärin eteeni.
Äitienpäivä. On se vaan onnellinen asia, että saa viettää äitienpäivää, ja se päivä kun tulin äidiksi, oli elämäni onnellisin päivä! Kiitos Rakas tyttäreni, että olet olemassa <3
Hän jo eilen pöllähti kauppareissulta kotiin kukkapuskan kanssa ja tippahan siinä silmäkulmasta vierähti. Vaikka sanon jokaisena äitienpäivänä, että mitään ei tarvitse ostaa, niin jotain nämä tyypit on aina hommanneet. Nykyään tytär hommaa lahjansa itse, mutta kun hän oli pienempi niin mies tietenkin toimi lahjan ja kakun hankkijana. Se perinne tosin näyttää jatkuvan edelleen. Tänään Maisakoiraneiti retuutteli minulle kosteahkon kirjekuoren, ja vaikka tytär oli siihen hyvää äitienpäivää kirjoittanut, niin mieheltä se kuitenkin oli. Hän myöskin otti varmanpäälle kukkien kanssa tänä vuonna, koska sain jo vapuksi kolme ruukkuruusua. Oli työreissulla poikennut Hong Kongissa. Nummelassa siis.
Paras lahja kaikista on kuitenkin se, että tytär tykkää äidistään vaikka otankin kuulemma välillä päähän. Raskaasti.
Toivottavasti kaikilla äideillä oli ruusuntuoksuinen päivä!
Äitienpäivä. On se vaan onnellinen asia, että saa viettää äitienpäivää, ja se päivä kun tulin äidiksi, oli elämäni onnellisin päivä! Kiitos Rakas tyttäreni, että olet olemassa <3
Hän jo eilen pöllähti kauppareissulta kotiin kukkapuskan kanssa ja tippahan siinä silmäkulmasta vierähti. Vaikka sanon jokaisena äitienpäivänä, että mitään ei tarvitse ostaa, niin jotain nämä tyypit on aina hommanneet. Nykyään tytär hommaa lahjansa itse, mutta kun hän oli pienempi niin mies tietenkin toimi lahjan ja kakun hankkijana. Se perinne tosin näyttää jatkuvan edelleen. Tänään Maisakoiraneiti retuutteli minulle kosteahkon kirjekuoren, ja vaikka tytär oli siihen hyvää äitienpäivää kirjoittanut, niin mieheltä se kuitenkin oli. Hän myöskin otti varmanpäälle kukkien kanssa tänä vuonna, koska sain jo vapuksi kolme ruukkuruusua. Oli työreissulla poikennut Hong Kongissa. Nummelassa siis.
Paras lahja kaikista on kuitenkin se, että tytär tykkää äidistään vaikka otankin kuulemma välillä päähän. Raskaasti.
Toivottavasti kaikilla äideillä oli ruusuntuoksuinen päivä!
torstai 1. toukokuuta 2014
Vappua ja sauvakävelyä!
Hyvää Vappua!
Aamupalaksi mummin munkkeja, donitseja ja teetä:) Eläköön sokerihumala heti aamusta!
En ole kovin kummoinen juhlija, täytyy myöntää. Eilenkin juhlin vappua railakkaasti kaupan simalla, makaronisalaatilla (sen tein sentään itse), makkaralla, pienillä iltatirsoilla sekä telkkaria töllötellen.
Suhtaudun pääsiäiseen, vappuun, juhannukseen ja jouluun hieman känkkäränkkämäisesti, koska niistä tulee tunne, että ne pitää jotenkin suorittaa. Pakkojuhlimista. Nou, nou. Syntymäpäivät kuuluvat muuten samaan sarjaan. Nekin lähestyy, piruvie. Onneksi viisikymppisiin on vielä muutama vuosi ja jos vain mahdollista, vietän ne Lontoossa. Syntymäpäivälahja itseltäni itselleni. Konttaan vaikka sinne:)
Asiasta alukseen, kuten sisarellani on tapana sanoa, sauvakävely. Tuo suomalaisille niin rakkaaksi tullut liikuntamuoto pomppaa tämän päivän blogini aiheeksi, koska koirien kanssa aamusella vessareissulla näin taas kerran " tyylin 14" (taas sisareni sanontoja:) tavan suorittaa kyseistä aktiviteettia. Askellus lyhyttä töpöttelyä, kädet koukussa ja sauvat liikkuivat kehon etupuolella. Sauvojen ulkoilutusta. Ei minkäänlaista konkreettista hyötyä sauvoista. Korkeintaan niskasärky, koska kädet näyttivät niin jännittyneiltä. Arghh!!!
Miksi ihmiset eivät ota selvää oikeoppisesta tekniikasta, ennen kuin alkavat harrastaa sauvakävelyä??? Siinä nimittäin on tekniikka. Useimmat pitävät sauvakävelyä luultavasti niin simppelinä juttuna, että riittää kun sauvat ottaa mukaan kävelylenkille. Trööt! Väärin. En ole sauvakävelyexpertti, ei pidä olettaa niin, vaikka paasaan asiasta, enkä ole käynyt sauvakävelykurssiakaan. Olen kuitenkin saanut opastusta henkilöltä joka on käynyt kurssin, ja lisäksi osaan lukea. Monissa lehdissä on moneen otteeseen kerrottu sauvakävelyn oikeaoppisesta tekniikasta. Luulisi, että edes vahingossa harrastajien silmiin osuisi joskus jokin artikkeli. Ilmeisesti ei.
Itse harrastin sauvakävelyä tuossa 90-luvun lopussa/2000-luvun alkuvuosina. Juuri kun laji oli tullut tunnetuksi ja yhdeltäkään lenkiltä ei selvinnyt ilman, että kuuli huudon "Hei, onks sukset unohtunu!" Hah hah. En lähtenyt soitellen sotaan, vaan otin selvää tekniikasta ennen kuin aloitin. Sain tosiaan asiantuntijalta opastusta sekä luin aiheesta. Ensinnäkin sauvojen pituuden on oltava oikea. Ei kannata ottaa niitä isoisän vanhoja suksisauvoja liiteristä. Osta ihan asianmukaiset ja oikeanpituiset sauvat. Oikean pituuden löydät, kun laitat kädet kylkiä myöten ja koukkuun 90 asteen kulmaan. Siinä asennossa sopivan pituinen sauva on mitä luultavammin oikean pituinen. Sauvojen valintaan on olemassa myös laskutoimitusperiaatteita, mutta olen huono matikassa.
Mites niitä sauvoja sitten heilutellaan? Ei ainakaan niin, että työnnät kädet hihnoihin ja otat tiukan kuristusotteen sauvoista ja huitelet niillä miten sattuu. Sauvakäveluasento on ensinnäkin hieman etuviisto, ei kävellä tikkusuorana. Sain kerran huutelut eräältä laitapuolenkulkijalta asiasta, kun huitelin ohi."Hei tyttö, selkä suoraksi!". Ryhtini on huono luonnostaan, myönnän ja tiedostan asian, mutta sauvakävelyä ei suoriteta rinta rottingilla, hieman etuviisto asento siis. Jos sauvomisen rytmittäminen tuntuu hankalalta aluksi, niin roikota sauvoja käsissäsi ja vedä niitä perässäsi. Ala sitten pikkuhiljaa ottaa käsiä mukaan ja rytmin pitäisi löytyä. Oikea käsi edessä, vasen jalka takana ja päinvastoin. Kuulostaa helpolta ja luonnollisesta, mutta ei välttämättä ole. Kädet pidetään lähellä vartaloa, ei sojotella niitä puolen metrin päässä vartalossa. Nyt TÄRKEÄ asia, jota en näe oikeaoppisesti tehtävän juuri koskaan. Sauvoja EI PURISTETA kouristuksenomaisesti! Kädet pujotetaan hihnoihin ja otetaan kevyt ote sauvasta. Kun käsi liikkuu taakse, se todellakin suoristetaan taakse, kokonaan. Eräässä tekniikasta kertovassa jutussa oli mielestäni hyvin sanottu, että pidä sauvaa kädessäsi samoin, kuin pitäisit pientä lintua. Eli hellästi, älä purista. Kun käsi suoristuu taakse, ote irroitetaan melkein kokonaan sauvasta hihnan varaan.
Siis, kun sauva on vartalon sivulla, työnnä sillä vauhtia ja vartalon takana suorista käsivarsi kokonaan ja päästä sauva melkeinpä hihnan varaan. Tämä on se juttu, miksi sauvakävely sopii erinomaisesti jos kärsii jäykistä ja särkevistä niskoista. Se rentouttaa. Minulla ei ole milloinkaan niskat olleet niin hyvässä kunnossa kuin silloin, kun harrastin säännöllisesti sauvakävelyä. Jos tököttelet sauvoilla jäykästi ja pidät ne vartalon sivuilla ja pahimmassa tapauksessa etupuolella, asentosi on jännittynyt etkä saa toivottua liikerataa, joka vahvistaa yläkropan lihaksia ja pistää veren kiertämään.
Sauvakävelyssä koko vartalon pitäisi olla mukana hommassa, jotta siitä saisi irti kaiken hyödyn.
Edellä mainitulla tavalla siis yläkroppa ja kädet. Keskivartalo pidetään tietysti "napa kiinni selkärangassa" tyylisesti kohdallaan. Alavartalossa liike lähtee lantiosta alkaen, ei pelkästään jaloista. PITKÄ askel, ei mitään tiputanssia. Polvet ja jalkaterät kohtisuoraan eteenpäin, askel rullaa kantapäästä päkiöille. Helppoa, eiks vaan!
Niin ja vielä, asfaltilla käytetään sauvoissa asfalttitassuja ja piikkejä maaston tai liukkauden mukaan. Mikään ei voita sitä hurmaa, kun asfalttitassulla tökkii vauhtia!
Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi lopetin tämän erittäin kokonaisvaltaisesti kropalle hyvää tekevän liikuntamuodon. Polvi meni paskaksi. Olen pihtipolvista tyyppiä, ja meillä on usein vaivana polvilumpion ruston pehmenemä eli kondromalasia. Kuten siis minullakin. En tiennyt vaivasta mitään, ennen kuin aloin harrastaa liikuntaa säännöllisesti, eli ensin kävelyä sitten sauvakävelyä. Säännöllisesti tarkoitti silloin 7 kertaa viikossa, noin tunnin lenkki, joskus enemmänkin. Polvipa ei tykkännyt. Sauvakävely sai aikaiseksi sen viimeisen niitin asialle, koska siinä askel on PITKÄ ja polvi joutuu ilmeisesti niin kovaan rasitukseen, että lekurin pöydälle lopun viimeksi päädyin. Polvi ei kuitenkaan kestä enää kyseistä lajia leikkauksesta huolimatta. Se oli kova paikka. Yritin kyllä jatkaa sitkeästi. Polvitukia ja ideaalisidettä metrikaupalla, mutta eikuneikunei, sitten!
Koska laji oli minulle hyvin rakas siis, kirpaiseekin nähdä näitä "muka" sauvakävelijöitä. Mummelit ja papparaiset ovat asia erikseen. Heille suotakoon kepittely ihan millä tyylillä tahansa.
Pari päivää sitten näin yhden hauskimmista sauvakävelytyyleistä. Rouvalla oli toisessa kainalossa kassi ja sauva, ja toisen käden sauvalla sohi maasta välillä vauhtia:)
Jos unohdin jotain oleellista aiheesta, luvassa on sauvakävely vol 2!
Aamupalaksi mummin munkkeja, donitseja ja teetä:) Eläköön sokerihumala heti aamusta!
En ole kovin kummoinen juhlija, täytyy myöntää. Eilenkin juhlin vappua railakkaasti kaupan simalla, makaronisalaatilla (sen tein sentään itse), makkaralla, pienillä iltatirsoilla sekä telkkaria töllötellen.
Suhtaudun pääsiäiseen, vappuun, juhannukseen ja jouluun hieman känkkäränkkämäisesti, koska niistä tulee tunne, että ne pitää jotenkin suorittaa. Pakkojuhlimista. Nou, nou. Syntymäpäivät kuuluvat muuten samaan sarjaan. Nekin lähestyy, piruvie. Onneksi viisikymppisiin on vielä muutama vuosi ja jos vain mahdollista, vietän ne Lontoossa. Syntymäpäivälahja itseltäni itselleni. Konttaan vaikka sinne:)
Asiasta alukseen, kuten sisarellani on tapana sanoa, sauvakävely. Tuo suomalaisille niin rakkaaksi tullut liikuntamuoto pomppaa tämän päivän blogini aiheeksi, koska koirien kanssa aamusella vessareissulla näin taas kerran " tyylin 14" (taas sisareni sanontoja:) tavan suorittaa kyseistä aktiviteettia. Askellus lyhyttä töpöttelyä, kädet koukussa ja sauvat liikkuivat kehon etupuolella. Sauvojen ulkoilutusta. Ei minkäänlaista konkreettista hyötyä sauvoista. Korkeintaan niskasärky, koska kädet näyttivät niin jännittyneiltä. Arghh!!!
Miksi ihmiset eivät ota selvää oikeoppisesta tekniikasta, ennen kuin alkavat harrastaa sauvakävelyä??? Siinä nimittäin on tekniikka. Useimmat pitävät sauvakävelyä luultavasti niin simppelinä juttuna, että riittää kun sauvat ottaa mukaan kävelylenkille. Trööt! Väärin. En ole sauvakävelyexpertti, ei pidä olettaa niin, vaikka paasaan asiasta, enkä ole käynyt sauvakävelykurssiakaan. Olen kuitenkin saanut opastusta henkilöltä joka on käynyt kurssin, ja lisäksi osaan lukea. Monissa lehdissä on moneen otteeseen kerrottu sauvakävelyn oikeaoppisesta tekniikasta. Luulisi, että edes vahingossa harrastajien silmiin osuisi joskus jokin artikkeli. Ilmeisesti ei.
Itse harrastin sauvakävelyä tuossa 90-luvun lopussa/2000-luvun alkuvuosina. Juuri kun laji oli tullut tunnetuksi ja yhdeltäkään lenkiltä ei selvinnyt ilman, että kuuli huudon "Hei, onks sukset unohtunu!" Hah hah. En lähtenyt soitellen sotaan, vaan otin selvää tekniikasta ennen kuin aloitin. Sain tosiaan asiantuntijalta opastusta sekä luin aiheesta. Ensinnäkin sauvojen pituuden on oltava oikea. Ei kannata ottaa niitä isoisän vanhoja suksisauvoja liiteristä. Osta ihan asianmukaiset ja oikeanpituiset sauvat. Oikean pituuden löydät, kun laitat kädet kylkiä myöten ja koukkuun 90 asteen kulmaan. Siinä asennossa sopivan pituinen sauva on mitä luultavammin oikean pituinen. Sauvojen valintaan on olemassa myös laskutoimitusperiaatteita, mutta olen huono matikassa.
Mites niitä sauvoja sitten heilutellaan? Ei ainakaan niin, että työnnät kädet hihnoihin ja otat tiukan kuristusotteen sauvoista ja huitelet niillä miten sattuu. Sauvakäveluasento on ensinnäkin hieman etuviisto, ei kävellä tikkusuorana. Sain kerran huutelut eräältä laitapuolenkulkijalta asiasta, kun huitelin ohi."Hei tyttö, selkä suoraksi!". Ryhtini on huono luonnostaan, myönnän ja tiedostan asian, mutta sauvakävelyä ei suoriteta rinta rottingilla, hieman etuviisto asento siis. Jos sauvomisen rytmittäminen tuntuu hankalalta aluksi, niin roikota sauvoja käsissäsi ja vedä niitä perässäsi. Ala sitten pikkuhiljaa ottaa käsiä mukaan ja rytmin pitäisi löytyä. Oikea käsi edessä, vasen jalka takana ja päinvastoin. Kuulostaa helpolta ja luonnollisesta, mutta ei välttämättä ole. Kädet pidetään lähellä vartaloa, ei sojotella niitä puolen metrin päässä vartalossa. Nyt TÄRKEÄ asia, jota en näe oikeaoppisesti tehtävän juuri koskaan. Sauvoja EI PURISTETA kouristuksenomaisesti! Kädet pujotetaan hihnoihin ja otetaan kevyt ote sauvasta. Kun käsi liikkuu taakse, se todellakin suoristetaan taakse, kokonaan. Eräässä tekniikasta kertovassa jutussa oli mielestäni hyvin sanottu, että pidä sauvaa kädessäsi samoin, kuin pitäisit pientä lintua. Eli hellästi, älä purista. Kun käsi suoristuu taakse, ote irroitetaan melkein kokonaan sauvasta hihnan varaan.
Siis, kun sauva on vartalon sivulla, työnnä sillä vauhtia ja vartalon takana suorista käsivarsi kokonaan ja päästä sauva melkeinpä hihnan varaan. Tämä on se juttu, miksi sauvakävely sopii erinomaisesti jos kärsii jäykistä ja särkevistä niskoista. Se rentouttaa. Minulla ei ole milloinkaan niskat olleet niin hyvässä kunnossa kuin silloin, kun harrastin säännöllisesti sauvakävelyä. Jos tököttelet sauvoilla jäykästi ja pidät ne vartalon sivuilla ja pahimmassa tapauksessa etupuolella, asentosi on jännittynyt etkä saa toivottua liikerataa, joka vahvistaa yläkropan lihaksia ja pistää veren kiertämään.
Sauvakävelyssä koko vartalon pitäisi olla mukana hommassa, jotta siitä saisi irti kaiken hyödyn.
Edellä mainitulla tavalla siis yläkroppa ja kädet. Keskivartalo pidetään tietysti "napa kiinni selkärangassa" tyylisesti kohdallaan. Alavartalossa liike lähtee lantiosta alkaen, ei pelkästään jaloista. PITKÄ askel, ei mitään tiputanssia. Polvet ja jalkaterät kohtisuoraan eteenpäin, askel rullaa kantapäästä päkiöille. Helppoa, eiks vaan!
Niin ja vielä, asfaltilla käytetään sauvoissa asfalttitassuja ja piikkejä maaston tai liukkauden mukaan. Mikään ei voita sitä hurmaa, kun asfalttitassulla tökkii vauhtia!
Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi lopetin tämän erittäin kokonaisvaltaisesti kropalle hyvää tekevän liikuntamuodon. Polvi meni paskaksi. Olen pihtipolvista tyyppiä, ja meillä on usein vaivana polvilumpion ruston pehmenemä eli kondromalasia. Kuten siis minullakin. En tiennyt vaivasta mitään, ennen kuin aloin harrastaa liikuntaa säännöllisesti, eli ensin kävelyä sitten sauvakävelyä. Säännöllisesti tarkoitti silloin 7 kertaa viikossa, noin tunnin lenkki, joskus enemmänkin. Polvipa ei tykkännyt. Sauvakävely sai aikaiseksi sen viimeisen niitin asialle, koska siinä askel on PITKÄ ja polvi joutuu ilmeisesti niin kovaan rasitukseen, että lekurin pöydälle lopun viimeksi päädyin. Polvi ei kuitenkaan kestä enää kyseistä lajia leikkauksesta huolimatta. Se oli kova paikka. Yritin kyllä jatkaa sitkeästi. Polvitukia ja ideaalisidettä metrikaupalla, mutta eikuneikunei, sitten!
Koska laji oli minulle hyvin rakas siis, kirpaiseekin nähdä näitä "muka" sauvakävelijöitä. Mummelit ja papparaiset ovat asia erikseen. Heille suotakoon kepittely ihan millä tyylillä tahansa.
Pari päivää sitten näin yhden hauskimmista sauvakävelytyyleistä. Rouvalla oli toisessa kainalossa kassi ja sauva, ja toisen käden sauvalla sohi maasta välillä vauhtia:)
Jos unohdin jotain oleellista aiheesta, luvassa on sauvakävely vol 2!
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Vanharouva ja punainen sieni!
Tänään sunnuntaina herättiin sitten puoli kahdeksan maissa, taas. Martti on siirtynyt kesäaikaan ja se tarkoittaa, että ennen kahdeksaa alkaa tulla tassusta päähän. Jos yritän piiloutua peiton alle, kaveri siirtyy jalkopäähän, kaivaa jalat esille, vetää sukat jalasta (nukun mummomaisesti villasukat jaloissa) ja alkaa pureksia varpaita. On huomannut keinon tehokkaaksi. Mokoma.
Nyt voinkin bloggailla hieman, ennen töihin lähtöä. Semmoinen ihana juttu sattui perjantaina, että sain uuden keittiönpöydän. Uusivanhan, vanhauuden. Olin töissä viimeisellä asiakkaallani, joka on myös ystäväni, ja siinä imuroidessani mainitsin hänelle, että etsiskelen vanhaa, oikeasti vanhaa pöytää keittiöön. Että jos satut törmäämään tai tiedät mistä löytäisin, niin kerro. Hän sanoi, että katsoppas tuonne pikkumökin terassille. Ja siellä se oli! Minun pöytäni! Kirjaimellisesti juoksin ulos katsomaan. Oli se.
Odotteli siellä ottajaansa tai pahimmassa tapauksessa kirvestä. Pelastin sen viime hetkellä. Ystäväni piti pöydästä todella paljon, eikä olisi siitä luopunut, jos sille olisi jokin järkevä paikka löytynyt. Olivat päätyneet siihen, että pöytä saa lähteä tavalla tai toisella. Onneksi avasin suuni oikealla hetkellä.
Pöytä on oikeasti vanha. Ei ole ruuvin ruuvia, tai naulan naulaa käytetty.
Pakkasin sitten pöydän lähtiessäni autooni. Nissan Micra vm-97, tilaihme. Siitä on kuva, kun pöytä sojottaa puoliksi ulkona takakontista ja laittaisin sen mielelläni tänne, mutta antiikkikännystäni ei voi siirtää kuvia mihinkään.
Vanharouva on nyt keittiössämme. Tosin hän joutui kirurgisen toimenpiteen uhriksi, ennen kuin sopeutui täydellisesti. Pöytä on nimittäin aika korkea ja siinä on jatkopalat pöytälevyn alla, joten se korotti sitä entisestään. Tuumailin ja katselin ja päädyin sahaan. Launtaiaamuna klo 07:50, naapurit tykkäsivät varmasti. Nelisen senttiä pois ja pöytä on perfekto!
Kuinka sitä voikaan olla onnellinen vanhasta pöydästä ja lampusta!
Nyt alan pikkuhiljaa valmistautua töihin lähtöön ja kuten mainitsinkin perjantain jutussani, kohde on mitä hurmaavin. Vanha puuhuvila, joka on sisustettu täydellisesti. Niin kaunis, että henki meinaa salpautua ihastuksesta. Sellaisessa työskenteleminenhän on pelkkää juhlaa!
Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita !
Nyt voinkin bloggailla hieman, ennen töihin lähtöä. Semmoinen ihana juttu sattui perjantaina, että sain uuden keittiönpöydän. Uusivanhan, vanhauuden. Olin töissä viimeisellä asiakkaallani, joka on myös ystäväni, ja siinä imuroidessani mainitsin hänelle, että etsiskelen vanhaa, oikeasti vanhaa pöytää keittiöön. Että jos satut törmäämään tai tiedät mistä löytäisin, niin kerro. Hän sanoi, että katsoppas tuonne pikkumökin terassille. Ja siellä se oli! Minun pöytäni! Kirjaimellisesti juoksin ulos katsomaan. Oli se.
Odotteli siellä ottajaansa tai pahimmassa tapauksessa kirvestä. Pelastin sen viime hetkellä. Ystäväni piti pöydästä todella paljon, eikä olisi siitä luopunut, jos sille olisi jokin järkevä paikka löytynyt. Olivat päätyneet siihen, että pöytä saa lähteä tavalla tai toisella. Onneksi avasin suuni oikealla hetkellä.
Pöytä on oikeasti vanha. Ei ole ruuvin ruuvia, tai naulan naulaa käytetty.
Pakkasin sitten pöydän lähtiessäni autooni. Nissan Micra vm-97, tilaihme. Siitä on kuva, kun pöytä sojottaa puoliksi ulkona takakontista ja laittaisin sen mielelläni tänne, mutta antiikkikännystäni ei voi siirtää kuvia mihinkään.
Vanharouva on nyt keittiössämme. Tosin hän joutui kirurgisen toimenpiteen uhriksi, ennen kuin sopeutui täydellisesti. Pöytä on nimittäin aika korkea ja siinä on jatkopalat pöytälevyn alla, joten se korotti sitä entisestään. Tuumailin ja katselin ja päädyin sahaan. Launtaiaamuna klo 07:50, naapurit tykkäsivät varmasti. Nelisen senttiä pois ja pöytä on perfekto!
Toinenkin kiva sisustusjuttu. Löysin Kirppis Ankasta ihanan retrolampun. Vai mitäs tykkäätte punaisesta sienestäni:)
Kuinka sitä voikaan olla onnellinen vanhasta pöydästä ja lampusta!
Nyt alan pikkuhiljaa valmistautua töihin lähtöön ja kuten mainitsinkin perjantain jutussani, kohde on mitä hurmaavin. Vanha puuhuvila, joka on sisustettu täydellisesti. Niin kaunis, että henki meinaa salpautua ihastuksesta. Sellaisessa työskenteleminenhän on pelkkää juhlaa!
Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita !
perjantai 25. huhtikuuta 2014
Ihana perjantai ja rinsessaunia!
Perjantai-ilta. Varmaankin se paras hetki viikosta. Vapaata viikonloppua ei tosin ole luvassa, vaan työn merkeissä menevät molemmat päivät. Ei työnteko viikonloppuna juurikaan harmita, koska kohde on kauneimpia asuntoja, missä milloinkaan olen työskennellyt. Niin parasta tässä hommassa. Nimimerkillä onnellinen siivooja:)
Tänä aamun töihin lähtiessäni huomasin, että Maisa oli tapansa mukaan valinnut pehmoisen paikan unilleen. Ei taida olla hernettä rinsessan tyynyjen alla:)
Hyvää viikonloppua ja ottakaa rennosti!
Tänä aamun töihin lähtiessäni huomasin, että Maisa oli tapansa mukaan valinnut pehmoisen paikan unilleen. Ei taida olla hernettä rinsessan tyynyjen alla:)
Hyvää viikonloppua ja ottakaa rennosti!
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Taas kerran kiviä!
Kävimme lauantaina Varisniemessä ihailemassa Hangon kauniita maisemia ja minä pääsin kiviparatiisiin. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, en ole koskaan aikaisemmin käynyt Varisniemessä, vaikka melkein koko ikäni olen Hangossa asunut. En ole käynyt myöskään ikinä Russarön majakkasaarella. Jos sen reissun saisin vaikka tänä kesänä tehtyä. Tämä on se suutarin lapset ja kengät juttu varmaankin.
Kuten olen aikaisemminkin maininnut, rakastan kiviä. Kun sisareni kertoi, että Varisniemestä löytyy ranta jossa on suunnattomat määrät kauniita kiviä, nappasin reissuun mukaan sankkoja. Saalis oli kolme sankollista kauniin värisiä ja muotoisia kiviä takapihan kivikukkapenkkiin. Ei tarvitse muuten kastella, eivätkä kärsi paahteesta. Laitan penkkiin ruukuissa olevia kesäkukkia, joten takapiha ei ole ihan pelkkää kivierämaata kuitenkaan. Kukat ja kivet ovat kaunis yhdistelmä. Me like.
Pienoista valinnan vaikeutta:)
Kuten olen aikaisemminkin maininnut, rakastan kiviä. Kun sisareni kertoi, että Varisniemestä löytyy ranta jossa on suunnattomat määrät kauniita kiviä, nappasin reissuun mukaan sankkoja. Saalis oli kolme sankollista kauniin värisiä ja muotoisia kiviä takapihan kivikukkapenkkiin. Ei tarvitse muuten kastella, eivätkä kärsi paahteesta. Laitan penkkiin ruukuissa olevia kesäkukkia, joten takapiha ei ole ihan pelkkää kivierämaata kuitenkaan. Kukat ja kivet ovat kaunis yhdistelmä. Me like.
Pienoista valinnan vaikeutta:)
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Rakas Hanko!
Pääsiäistä on saatu viettää erittäin kauniissa säässä. Aikamoisen ihanan keväistä! Sain tänään aikaiseksi siistiä takapihaa ja vaihdoin autoon vihdoinkin kesärenkaat. Pikkuisen on tärryytellyt nastoilla ajella. Kävin myöskin koiruuksien kanssa Tulliniemen rannassa. Eihän sinne koiria saisi vissiin viedä, mutta enpä ollut ainoa koirallinen ja eihän siellä näin huhtikuussa vielä hirveästi ihmisiä ole, vaikka yllättävän paljon kuitenkin.
Vaikka esittelytekstissä mainitsenkin (esittelyteksti vaihdettu, en mainitse enää:), että blogini ei tulvi ranta, meri jne. kuvia, niin jokusen kuitenkin saatan joskus livauttaa.
Vaikka esittelytekstissä mainitsenkin (esittelyteksti vaihdettu, en mainitse enää:), että blogini ei tulvi ranta, meri jne. kuvia, niin jokusen kuitenkin saatan joskus livauttaa.
En yhtään ihmettele, miksi niin moni on hullaantunut Hankoon. Ovathan nämä rannat, meri ja maisemat ihan huikean kauniita! Sekä pikkukaupungin viehättävä ilmapiiri. Sitä kun on itse asunut Hangossa pienestä saakka, niin näkee kaupungin hieman eri tavalla kuin kesähankolaiset tai kakkoshankolaiset tai ne, jotka ovat aikuisina ihastuneet Hankoon ja muuttaneet tänne pysyvästi.
Minun ikäluokastani moni asuu Hangossa siksi, että vanhempamme muuttivat tänne aikoinaan. Ei siksi, että tämä on kaunis kesäkaupunki, jossa on kilometreittäin kultaisia hiekkarantoja. Vaan siksi, että täällä oli töitä tarjolla. Minunkaan vanhempani tuskin muuta miettivät Etelä-Savosta lähtiessään, kuin isoja tehtaita joissa tarvittiin työntekijöitä. Siinä eivät paljon kaupungin kauneus ja hiekkarannat vaakakupissa painaneet.
Me lapset jotka olemme kasvaneet täällä, olemme tottuneet pienestä pitäen siihen, että uimarantaa piisaa. Ei se ollut mitenkään ihmeellistä. Eikös jokaisessa Suomen kaupungissa liennyt ollut samanlainen lätäkkö kuin Hangossa, missä kesäisin porskutella.
Elämme jokapäiväistä elämäämme Hangossa ja meille tämä on kuin Forssa Forssalaisille (tuli ensimmäisenä mieleen?). Kaupunki muiden joukossa. Kaupunki jossa arkea on hyvä elää. Ei mikään ihmeellinen sadunhohtoinen paratiisi jossa paistaa aina aurinko. Vaikka niin sanotaankin, että Hangossa paistaa aina aurinko, niin ei muuten paista. Ihan samalla lailla ne säät vaihtelee täällä kuin muuallakin Suomessa, vaikka keskiarvot sanoisivat mitä. Koska elämme arkeamme täällä, on joskus vaikeaa tajuta miten erityinen paikka Hanko on ihmisille, jotka asuvat täällä vain silloin tällöin viikonloppuisin sekä loma-aikoina. Ja niitä ihmisiä on muuten paljon.
En ollut tuhlannut juuri ajatustakaan kesä/kakkoshankolaisille, ennen kuin aloin siivouspalveluyrittäjäksi. Sen myötä vasta tajusin, kuinka paljon heitä onkaan. Huikea määrä Hankoon rakastuneita, jotka asuisivat mielellään täällä ympäri vuoden, jos se olisi suinkin mahdollista. Heidän kauttaan olen oppinut katsomaan kotikaupunkiani hieman uusin silmin ja näkemään Hangon ainutlaatuisuuden tarkemmin. Toki olen aina tajunnut asuvani kauniissa ja ihanassa kaupungissa, mutta arki sumentaa kummasti aisteja. En voisi kuvitella asuvani enää missään muualla. Nuoruudessani pyörähdin muutaman vuoden poissa Hangosta, mutta takaisin oli tultava. Tämä kaupunki on koti.
Hangostahan ollaan puuhaamassa nyt kovasti varsinaista loma- ja hyvinvointi/kylpylä/kokous/konferenssikaupunkia. Rakennetaan vihdoinkin se kylpylä ja uusia hulppeita asuntoja. Hankoa myös mainostetaan nykyään kaupunkina, jossa on aktiviteetteja ja kaikkea kivaa myös ympäri vuoden, ei pelkästään kesäisin. Se on hyvä asia, ainakin paikallisten yrittäjien ja työpaikkojen kannalta toivottavasti. Mutta. Rakkausasioissahan tunne on se joka sanelee, ei järki. Valehtelisin, jos en myöntäisi tuntevani mustasukkaisuutta siitä, että kotikaupunkiamme jakamaan tulee lisää vieraita ihmisiä. Mahtuuhan tänne, mutta rakkaastaan saa olla hieman mustasukkainen.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!
Hieman on toivottelut myöhässä, pitkäperjantaina olisi varmaankin pitänyt, mutta onhan tässä vielä suurin osa Pääsiäisestä jäljellä:)
Ihanat neljä päivää lomaa!
Hieman on toivottelut myöhässä, pitkäperjantaina olisi varmaankin pitänyt, mutta onhan tässä vielä suurin osa Pääsiäisestä jäljellä:)
Ihanat neljä päivää lomaa!
Isäntä koristeli Pääsiäisen kunniaksi:)
Ja minä. Pulska jänöpoika täytyy laittaa aina esille, koska tytär osti sen minulle vuosia sitten:)
Leppoisia ja rentoja vapaapäiviä!
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Sain pinnatuolit!
Eräällä asiakkaallani oli pinnatuoli hieman syrjään sysättynä ja kysäisin mahtaisiko hän myydä tuolin minulle. Ei myynyt, vaan antoi ja haki varastosta vielä toisen samanlaisen. Ei ollut kuulemma käyttöä niille enää, joten sain viedä pois.
Aina kannattaa kysyä. Joskus sen tuloksena saattaa saada vaikkapa kivat pinnatuolit.
Vieläpä erittäin hyväkuntoiset ja maalipintakin erinomainen.
Tuolit muistuttavat paljon Tapiovaaran Fanett-tuoleja, mutta ovat kopiot. Silläpä ei väliä, ihanat ovat!
Nyt haluaisin uuden pöydän...
Voi hyvänen aika, kaikkeen sitä pitää ihmisen ruveta. Niin kuin vaihtamaan blogiaan paikasta toiseen ja yrittää väkisin muokata ulkoasua mieleiseksi, vaikka silmät roikkuu puolitangossa ja pyykit odottaa koneessa kuivumaan ripustamista. Näin klo 00:30 yöllä.
Ihan hullun hommaa.
Pakko se on lopettaa nyt. Tulee univelkaa, kun eilen yölläkin touhusin tämän blogin kanssa kolmeen saakka..ja vähän ylikin taisi mennä. Jatkan huomenna. Onneksi on monta päivää vapaata Pääsiäisenä. Blogin, blogin, blogin!:)
Öitä!
Ihan hullun hommaa.
Pakko se on lopettaa nyt. Tulee univelkaa, kun eilen yölläkin touhusin tämän blogin kanssa kolmeen saakka..ja vähän ylikin taisi mennä. Jatkan huomenna. Onneksi on monta päivää vapaata Pääsiäisenä. Blogin, blogin, blogin!:)
Öitä!
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Vaihto Bloggeriin!
Olen pitkään miettinyt blogini vaihtamista Vuodatuksesta tänne Bloggeriin ja nyt sain sen aikaiseksi. Tänne houkuttelivat lähinnä runsaammat vaihtoehdot blogin ulkonäön muokkaamiseen. Pinnallista:)
Ihana tämä taustakuva! Olkoot nyt ainakin aluksi, kunhan opin Bloggerin niksit ulkoasun muokkaamiseen tai kun kyllästyn siihen. Tuollainen seinä olisi kyllä kiva...
Aikamoisen sekavalta tämä näyttää näin aluksi, mutta yrityksen, erehdyksen ja vahingon kautta edetään, eiköhän tämä tästä avaudu.
Minuthan valittiin CASA-bloggaajaksi, ja olin siitä iloinen. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että blogini ei sovellu kyseiseen formaattiin. En postaile pelkkiä sisustusjuttuja ja -kuvia vaan kirjoitan mielelläni muistakin aiheista. Haluan myöskin päättää itse, mistä kirjoitan ja milloin, joten jatkan valitsemallani itsenäisellä tiellä:)
Ihana tämä taustakuva! Olkoot nyt ainakin aluksi, kunhan opin Bloggerin niksit ulkoasun muokkaamiseen tai kun kyllästyn siihen. Tuollainen seinä olisi kyllä kiva...
Aikamoisen sekavalta tämä näyttää näin aluksi, mutta yrityksen, erehdyksen ja vahingon kautta edetään, eiköhän tämä tästä avaudu.
Minuthan valittiin CASA-bloggaajaksi, ja olin siitä iloinen. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että blogini ei sovellu kyseiseen formaattiin. En postaile pelkkiä sisustusjuttuja ja -kuvia vaan kirjoitan mielelläni muistakin aiheista. Haluan myöskin päättää itse, mistä kirjoitan ja milloin, joten jatkan valitsemallani itsenäisellä tiellä:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)