Pitkähköksi venähtänyt tauko kirjoittelussa ei tarkoita sitä, että olisin maannut raporankana rannalla käristelemässä itseäni. En ole tainnut rannalla käydä itseasiassa muutamaan vuoteen. Merivesi on aina liian kylmää uimiseen. Tämän ikäisenä sitä mieluummin lisää vaatetta, kuin vähentää, varsinkin ihmisten ilmoilla. Ei jaksa lotrata suojavoiteiden kanssa ja ilman niitä tulee melanooma sekä ryppyinen iho ennen aikojaan. Kun säätiedotuksissa viimeviikolla näytettiin punertavan kukertavaa sääkarttaa ja helleasteita, suustani pääsi "Tervetuloa melanooma!" Tytär mainitsi jotain pessimistin ykköspalkinnosta, jos sellaisia jaettaisiin.
Koko Suomi on hullaannuksissaan KESÄSTÄ! Onhan kesä ihan kiva juttu. Varsinkin jos joutuu tekemään helteessä töitä koko kesän, niin ah, kyllä tietää että on KESÄ. Voisin ehkä nimetä blogini uudelleen. Sarksasmi ja pessimismi rules for ever-blogi.
Joojoo, ei saa valittaa kun on kerrankin kesä ja kuuma. Saanpas. Henkilökohtaisesti en ole tehnyt tilausta helteistä, joten saan valittaa jos haluan. Olen vastarannankiiski, on tullut jo mainittua. Kun jokainen blogi tursuaa kauniita kuvia ja ylistys-sanoja kesästä, minulle iskee heti vastareaktio. Tekee NIIN mieli kirjoittaa kaikki huonot puolet kesästä ja liittää kuva kärähtäneestä ihosta sekä makkarasta. Kauhea ihminen.
Koirille ja muille karvaisille kavereille kesä ei myöskään ole kaikkein kivointa aikaa, ellei satu olemaan ilmalämpöpumppua (noup!) tai isoa pihaa josta löytyisi varjoisia paikkoja (noup!) tai uimarantaa näköetäisyydellä (edelleen noup!). Mummoille ja papparaisillekin pitäisi olla omat varjoisat paikat ja kahluualtaat.
Tiedän että teen nyt niin väärin kuin vain voin! Kesä on suomalaisille pyhä asia. Suurin osa suomalaisista odottaa kesää 9 kuukautta. Kun hyttyset viimein saapuvat, niin ah, elämä alkaa!
No tykkään minä kesästä. Varsinkin alkukesästä kun ilma tulvii ihania tuoksuja ja kaikki on niin vihreää ja kaunista. Kesäkukkia on kiva laitella. Ihmiset hymyilevät. Tehdään likkojen reissu Stand up keikalle (sen nyt voi tehdä muinakin vuodenaikoina, mutta meille tavaksi tullut kesäreissu). Iltatorille on aina kiva pistäytyä. Ei tarvitse pukea niin paljon päälle, kun lähtee ulos.
Hauskaa KESÄÄ kaikille!:)
maanantai 26. toukokuuta 2014
lauantai 17. toukokuuta 2014
Peili
Niin juu, olen suivaannukseni keskellä ehtinyt hieman sisustusjuttujakin. Eteisen peili on häirinnyt seesteistä mielenrauhaani jo tovin. Säästöpörssistä ostettu peili, jossa oli hailakan kullan/hopeanväriset kehykset. Hopea ei ole minun juttuni sisustuksessa, joten kaupasta purkki mattamustaa spreymaalia ja torstain alkajaisiksi peili takapihalle ja maalia pintaan.
Sanoin tänään tyttärelle, että pitänee hommata uusi peili eteiseen...
Sanoin tänään tyttärelle, että pitänee hommata uusi peili eteiseen...
Sarkasmia ja suivaannusta!
Nyt en oikein tiedä mitä tekisin? Aloitin tekstin jo kerran, ja pyyhin sen. Liian vakava aihe. Tällaisen bloginhan pitäisi olla kepeä ja hauska. Tuottaa iloa ja pieni mielihyvän hetki harmaan arjen keskelle. Lystikkäitä sattumuksia ja värikkäitä kuvia. Elämä vain harvoin on pelkkiä hassuja juttuja, aurinkoisia päiviä ja kuplivaa onnea. Yleensä se on kaikkea muuta kuin sitä.
Jos jollakulla elämä on pelkkää onnea, niin onneksi olkoon! Nauti siitä täysin siemauksin! Ajattelen usein, jos kuulen jonkun valittavan jostain pienestä ja vähäpätöisestä asiasta, että pienetpä ovat murheesi ystävä hyvä. Hanki oikea ongelma. Nyt joku saattaa odottaa, että kirjoittaisin seuraavaksi mieltäni vaivaavista suurista suruista ja ongelmista koko maailmalle (ihan kuin tätä blogia koko maailma lukisi), niin valitettavasti tuotan pettymyksen. En aio jakaa murheitani täällä. Ne eivät nimittäin kuulu kenellekään muulle kuin minulle.
Eräs asia elämässä, joka saa niskakarvani pystyyn ja savun tupruamaan korvista, on juuri tämä seikka, että ihmiset luulevat yksityisasioiden kuuluvan kaikille vapaasti riepotella. Miksiköhän yksityisasioita sanotaan yksityisasioiksi? Jos on oikein tarkkaavainen ja fiksu, saattaa huomata, että siinä sanassa piilee selitys.
Pientä sarkasmia saattaa olla havaittavissa tässä jutussa. Sarkasmi on hauska keksintö. Sen verran voin avautua, että pienyrittäjyys + raskas työ= känsät käsissä ja tyhjä tili. Viimeajat erittäin pinnalla ollut aihe elämässäni. Tärkeä asia, koska ylläripylläri se sananlaskun kissakaan ei elä pelkällä kiitoksella! Kiitos on tärkeä asia tietenkin. Kiitoksella ja kehuilla meikäläinen elää päivän tai pari, mutta sitten pitää saada kyllä jotain konkreettisempaa pöytään tai käypi huonosti. Suomen valtio ja päättäjät eivät ole vielä ihan hiffanneet tätä asiaa. Hassua, koska luulisi että siellä päättäjien palleilla istuu tavallista fiksumpaa väkeä? Jotenkin asia on käsitetty niin, että jos olet oma-aloitteinen ja työllistät itse itsesi kaupungissa, jossa ei juurikaan ole työtä tarjolla, niin siitä pitää vähintäänkin palkaksi ropsauttaa kunnon verot ja liuta muita maksuja. Jaksaahan nyt noin reipas ja työteliäs ihminen yhden Guggenhaimin tai moottoritien Hangosta Utsjoelle kustantaa siinä samalla kuin omatkin pöperönsä. Ei muuten jaksa. Eikä halua.
Olen tässä muutaman viikonlopunkin viettänyt töitä tehden ja niin vietän tämänkin, sekä seuraavan. Kysymys kuuluukin, kumpi mahtaa pamahtaa ensin? Pää vai selkä? Tämän jutun perusteella veikkaan päätä. Vitutus ja väsymys alkaa olla sen verran voimallista laatua.
Voimia kaikille arjen ahdistamille ja te, joiden elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista ja shamppanjan juomista, nauttikaa siitä, koska ennen pitkää ruusutkin kuihtuu ja shamppanja väljähtyy!
Jos jollakulla elämä on pelkkää onnea, niin onneksi olkoon! Nauti siitä täysin siemauksin! Ajattelen usein, jos kuulen jonkun valittavan jostain pienestä ja vähäpätöisestä asiasta, että pienetpä ovat murheesi ystävä hyvä. Hanki oikea ongelma. Nyt joku saattaa odottaa, että kirjoittaisin seuraavaksi mieltäni vaivaavista suurista suruista ja ongelmista koko maailmalle (ihan kuin tätä blogia koko maailma lukisi), niin valitettavasti tuotan pettymyksen. En aio jakaa murheitani täällä. Ne eivät nimittäin kuulu kenellekään muulle kuin minulle.
Eräs asia elämässä, joka saa niskakarvani pystyyn ja savun tupruamaan korvista, on juuri tämä seikka, että ihmiset luulevat yksityisasioiden kuuluvan kaikille vapaasti riepotella. Miksiköhän yksityisasioita sanotaan yksityisasioiksi? Jos on oikein tarkkaavainen ja fiksu, saattaa huomata, että siinä sanassa piilee selitys.
Pientä sarkasmia saattaa olla havaittavissa tässä jutussa. Sarkasmi on hauska keksintö. Sen verran voin avautua, että pienyrittäjyys + raskas työ= känsät käsissä ja tyhjä tili. Viimeajat erittäin pinnalla ollut aihe elämässäni. Tärkeä asia, koska ylläripylläri se sananlaskun kissakaan ei elä pelkällä kiitoksella! Kiitos on tärkeä asia tietenkin. Kiitoksella ja kehuilla meikäläinen elää päivän tai pari, mutta sitten pitää saada kyllä jotain konkreettisempaa pöytään tai käypi huonosti. Suomen valtio ja päättäjät eivät ole vielä ihan hiffanneet tätä asiaa. Hassua, koska luulisi että siellä päättäjien palleilla istuu tavallista fiksumpaa väkeä? Jotenkin asia on käsitetty niin, että jos olet oma-aloitteinen ja työllistät itse itsesi kaupungissa, jossa ei juurikaan ole työtä tarjolla, niin siitä pitää vähintäänkin palkaksi ropsauttaa kunnon verot ja liuta muita maksuja. Jaksaahan nyt noin reipas ja työteliäs ihminen yhden Guggenhaimin tai moottoritien Hangosta Utsjoelle kustantaa siinä samalla kuin omatkin pöperönsä. Ei muuten jaksa. Eikä halua.
Olen tässä muutaman viikonlopunkin viettänyt töitä tehden ja niin vietän tämänkin, sekä seuraavan. Kysymys kuuluukin, kumpi mahtaa pamahtaa ensin? Pää vai selkä? Tämän jutun perusteella veikkaan päätä. Vitutus ja väsymys alkaa olla sen verran voimallista laatua.
Voimia kaikille arjen ahdistamille ja te, joiden elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista ja shamppanjan juomista, nauttikaa siitä, koska ennen pitkää ruusutkin kuihtuu ja shamppanja väljähtyy!
maanantai 12. toukokuuta 2014
ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!
On tällä hetkellä jäljellä noin 15 minuuttia:) En ole viikkoon ehtinyt kirjoitella yhtään mitään. Töitä, töitä. Eilinen lauantaikin meni suurimmaksi osaksi töissä, ja tänäänkin ollut ohjelmaa sen verran, että nyt vasta nappasin läppärin eteeni.
Äitienpäivä. On se vaan onnellinen asia, että saa viettää äitienpäivää, ja se päivä kun tulin äidiksi, oli elämäni onnellisin päivä! Kiitos Rakas tyttäreni, että olet olemassa <3
Hän jo eilen pöllähti kauppareissulta kotiin kukkapuskan kanssa ja tippahan siinä silmäkulmasta vierähti. Vaikka sanon jokaisena äitienpäivänä, että mitään ei tarvitse ostaa, niin jotain nämä tyypit on aina hommanneet. Nykyään tytär hommaa lahjansa itse, mutta kun hän oli pienempi niin mies tietenkin toimi lahjan ja kakun hankkijana. Se perinne tosin näyttää jatkuvan edelleen. Tänään Maisakoiraneiti retuutteli minulle kosteahkon kirjekuoren, ja vaikka tytär oli siihen hyvää äitienpäivää kirjoittanut, niin mieheltä se kuitenkin oli. Hän myöskin otti varmanpäälle kukkien kanssa tänä vuonna, koska sain jo vapuksi kolme ruukkuruusua. Oli työreissulla poikennut Hong Kongissa. Nummelassa siis.
Paras lahja kaikista on kuitenkin se, että tytär tykkää äidistään vaikka otankin kuulemma välillä päähän. Raskaasti.
Toivottavasti kaikilla äideillä oli ruusuntuoksuinen päivä!
Äitienpäivä. On se vaan onnellinen asia, että saa viettää äitienpäivää, ja se päivä kun tulin äidiksi, oli elämäni onnellisin päivä! Kiitos Rakas tyttäreni, että olet olemassa <3
Hän jo eilen pöllähti kauppareissulta kotiin kukkapuskan kanssa ja tippahan siinä silmäkulmasta vierähti. Vaikka sanon jokaisena äitienpäivänä, että mitään ei tarvitse ostaa, niin jotain nämä tyypit on aina hommanneet. Nykyään tytär hommaa lahjansa itse, mutta kun hän oli pienempi niin mies tietenkin toimi lahjan ja kakun hankkijana. Se perinne tosin näyttää jatkuvan edelleen. Tänään Maisakoiraneiti retuutteli minulle kosteahkon kirjekuoren, ja vaikka tytär oli siihen hyvää äitienpäivää kirjoittanut, niin mieheltä se kuitenkin oli. Hän myöskin otti varmanpäälle kukkien kanssa tänä vuonna, koska sain jo vapuksi kolme ruukkuruusua. Oli työreissulla poikennut Hong Kongissa. Nummelassa siis.
Paras lahja kaikista on kuitenkin se, että tytär tykkää äidistään vaikka otankin kuulemma välillä päähän. Raskaasti.
Toivottavasti kaikilla äideillä oli ruusuntuoksuinen päivä!
torstai 1. toukokuuta 2014
Vappua ja sauvakävelyä!
Hyvää Vappua!
Aamupalaksi mummin munkkeja, donitseja ja teetä:) Eläköön sokerihumala heti aamusta!
En ole kovin kummoinen juhlija, täytyy myöntää. Eilenkin juhlin vappua railakkaasti kaupan simalla, makaronisalaatilla (sen tein sentään itse), makkaralla, pienillä iltatirsoilla sekä telkkaria töllötellen.
Suhtaudun pääsiäiseen, vappuun, juhannukseen ja jouluun hieman känkkäränkkämäisesti, koska niistä tulee tunne, että ne pitää jotenkin suorittaa. Pakkojuhlimista. Nou, nou. Syntymäpäivät kuuluvat muuten samaan sarjaan. Nekin lähestyy, piruvie. Onneksi viisikymppisiin on vielä muutama vuosi ja jos vain mahdollista, vietän ne Lontoossa. Syntymäpäivälahja itseltäni itselleni. Konttaan vaikka sinne:)
Asiasta alukseen, kuten sisarellani on tapana sanoa, sauvakävely. Tuo suomalaisille niin rakkaaksi tullut liikuntamuoto pomppaa tämän päivän blogini aiheeksi, koska koirien kanssa aamusella vessareissulla näin taas kerran " tyylin 14" (taas sisareni sanontoja:) tavan suorittaa kyseistä aktiviteettia. Askellus lyhyttä töpöttelyä, kädet koukussa ja sauvat liikkuivat kehon etupuolella. Sauvojen ulkoilutusta. Ei minkäänlaista konkreettista hyötyä sauvoista. Korkeintaan niskasärky, koska kädet näyttivät niin jännittyneiltä. Arghh!!!
Miksi ihmiset eivät ota selvää oikeoppisesta tekniikasta, ennen kuin alkavat harrastaa sauvakävelyä??? Siinä nimittäin on tekniikka. Useimmat pitävät sauvakävelyä luultavasti niin simppelinä juttuna, että riittää kun sauvat ottaa mukaan kävelylenkille. Trööt! Väärin. En ole sauvakävelyexpertti, ei pidä olettaa niin, vaikka paasaan asiasta, enkä ole käynyt sauvakävelykurssiakaan. Olen kuitenkin saanut opastusta henkilöltä joka on käynyt kurssin, ja lisäksi osaan lukea. Monissa lehdissä on moneen otteeseen kerrottu sauvakävelyn oikeaoppisesta tekniikasta. Luulisi, että edes vahingossa harrastajien silmiin osuisi joskus jokin artikkeli. Ilmeisesti ei.
Itse harrastin sauvakävelyä tuossa 90-luvun lopussa/2000-luvun alkuvuosina. Juuri kun laji oli tullut tunnetuksi ja yhdeltäkään lenkiltä ei selvinnyt ilman, että kuuli huudon "Hei, onks sukset unohtunu!" Hah hah. En lähtenyt soitellen sotaan, vaan otin selvää tekniikasta ennen kuin aloitin. Sain tosiaan asiantuntijalta opastusta sekä luin aiheesta. Ensinnäkin sauvojen pituuden on oltava oikea. Ei kannata ottaa niitä isoisän vanhoja suksisauvoja liiteristä. Osta ihan asianmukaiset ja oikeanpituiset sauvat. Oikean pituuden löydät, kun laitat kädet kylkiä myöten ja koukkuun 90 asteen kulmaan. Siinä asennossa sopivan pituinen sauva on mitä luultavammin oikean pituinen. Sauvojen valintaan on olemassa myös laskutoimitusperiaatteita, mutta olen huono matikassa.
Mites niitä sauvoja sitten heilutellaan? Ei ainakaan niin, että työnnät kädet hihnoihin ja otat tiukan kuristusotteen sauvoista ja huitelet niillä miten sattuu. Sauvakäveluasento on ensinnäkin hieman etuviisto, ei kävellä tikkusuorana. Sain kerran huutelut eräältä laitapuolenkulkijalta asiasta, kun huitelin ohi."Hei tyttö, selkä suoraksi!". Ryhtini on huono luonnostaan, myönnän ja tiedostan asian, mutta sauvakävelyä ei suoriteta rinta rottingilla, hieman etuviisto asento siis. Jos sauvomisen rytmittäminen tuntuu hankalalta aluksi, niin roikota sauvoja käsissäsi ja vedä niitä perässäsi. Ala sitten pikkuhiljaa ottaa käsiä mukaan ja rytmin pitäisi löytyä. Oikea käsi edessä, vasen jalka takana ja päinvastoin. Kuulostaa helpolta ja luonnollisesta, mutta ei välttämättä ole. Kädet pidetään lähellä vartaloa, ei sojotella niitä puolen metrin päässä vartalossa. Nyt TÄRKEÄ asia, jota en näe oikeaoppisesti tehtävän juuri koskaan. Sauvoja EI PURISTETA kouristuksenomaisesti! Kädet pujotetaan hihnoihin ja otetaan kevyt ote sauvasta. Kun käsi liikkuu taakse, se todellakin suoristetaan taakse, kokonaan. Eräässä tekniikasta kertovassa jutussa oli mielestäni hyvin sanottu, että pidä sauvaa kädessäsi samoin, kuin pitäisit pientä lintua. Eli hellästi, älä purista. Kun käsi suoristuu taakse, ote irroitetaan melkein kokonaan sauvasta hihnan varaan.
Siis, kun sauva on vartalon sivulla, työnnä sillä vauhtia ja vartalon takana suorista käsivarsi kokonaan ja päästä sauva melkeinpä hihnan varaan. Tämä on se juttu, miksi sauvakävely sopii erinomaisesti jos kärsii jäykistä ja särkevistä niskoista. Se rentouttaa. Minulla ei ole milloinkaan niskat olleet niin hyvässä kunnossa kuin silloin, kun harrastin säännöllisesti sauvakävelyä. Jos tököttelet sauvoilla jäykästi ja pidät ne vartalon sivuilla ja pahimmassa tapauksessa etupuolella, asentosi on jännittynyt etkä saa toivottua liikerataa, joka vahvistaa yläkropan lihaksia ja pistää veren kiertämään.
Sauvakävelyssä koko vartalon pitäisi olla mukana hommassa, jotta siitä saisi irti kaiken hyödyn.
Edellä mainitulla tavalla siis yläkroppa ja kädet. Keskivartalo pidetään tietysti "napa kiinni selkärangassa" tyylisesti kohdallaan. Alavartalossa liike lähtee lantiosta alkaen, ei pelkästään jaloista. PITKÄ askel, ei mitään tiputanssia. Polvet ja jalkaterät kohtisuoraan eteenpäin, askel rullaa kantapäästä päkiöille. Helppoa, eiks vaan!
Niin ja vielä, asfaltilla käytetään sauvoissa asfalttitassuja ja piikkejä maaston tai liukkauden mukaan. Mikään ei voita sitä hurmaa, kun asfalttitassulla tökkii vauhtia!
Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi lopetin tämän erittäin kokonaisvaltaisesti kropalle hyvää tekevän liikuntamuodon. Polvi meni paskaksi. Olen pihtipolvista tyyppiä, ja meillä on usein vaivana polvilumpion ruston pehmenemä eli kondromalasia. Kuten siis minullakin. En tiennyt vaivasta mitään, ennen kuin aloin harrastaa liikuntaa säännöllisesti, eli ensin kävelyä sitten sauvakävelyä. Säännöllisesti tarkoitti silloin 7 kertaa viikossa, noin tunnin lenkki, joskus enemmänkin. Polvipa ei tykkännyt. Sauvakävely sai aikaiseksi sen viimeisen niitin asialle, koska siinä askel on PITKÄ ja polvi joutuu ilmeisesti niin kovaan rasitukseen, että lekurin pöydälle lopun viimeksi päädyin. Polvi ei kuitenkaan kestä enää kyseistä lajia leikkauksesta huolimatta. Se oli kova paikka. Yritin kyllä jatkaa sitkeästi. Polvitukia ja ideaalisidettä metrikaupalla, mutta eikuneikunei, sitten!
Koska laji oli minulle hyvin rakas siis, kirpaiseekin nähdä näitä "muka" sauvakävelijöitä. Mummelit ja papparaiset ovat asia erikseen. Heille suotakoon kepittely ihan millä tyylillä tahansa.
Pari päivää sitten näin yhden hauskimmista sauvakävelytyyleistä. Rouvalla oli toisessa kainalossa kassi ja sauva, ja toisen käden sauvalla sohi maasta välillä vauhtia:)
Jos unohdin jotain oleellista aiheesta, luvassa on sauvakävely vol 2!
Aamupalaksi mummin munkkeja, donitseja ja teetä:) Eläköön sokerihumala heti aamusta!
En ole kovin kummoinen juhlija, täytyy myöntää. Eilenkin juhlin vappua railakkaasti kaupan simalla, makaronisalaatilla (sen tein sentään itse), makkaralla, pienillä iltatirsoilla sekä telkkaria töllötellen.
Suhtaudun pääsiäiseen, vappuun, juhannukseen ja jouluun hieman känkkäränkkämäisesti, koska niistä tulee tunne, että ne pitää jotenkin suorittaa. Pakkojuhlimista. Nou, nou. Syntymäpäivät kuuluvat muuten samaan sarjaan. Nekin lähestyy, piruvie. Onneksi viisikymppisiin on vielä muutama vuosi ja jos vain mahdollista, vietän ne Lontoossa. Syntymäpäivälahja itseltäni itselleni. Konttaan vaikka sinne:)
Asiasta alukseen, kuten sisarellani on tapana sanoa, sauvakävely. Tuo suomalaisille niin rakkaaksi tullut liikuntamuoto pomppaa tämän päivän blogini aiheeksi, koska koirien kanssa aamusella vessareissulla näin taas kerran " tyylin 14" (taas sisareni sanontoja:) tavan suorittaa kyseistä aktiviteettia. Askellus lyhyttä töpöttelyä, kädet koukussa ja sauvat liikkuivat kehon etupuolella. Sauvojen ulkoilutusta. Ei minkäänlaista konkreettista hyötyä sauvoista. Korkeintaan niskasärky, koska kädet näyttivät niin jännittyneiltä. Arghh!!!
Miksi ihmiset eivät ota selvää oikeoppisesta tekniikasta, ennen kuin alkavat harrastaa sauvakävelyä??? Siinä nimittäin on tekniikka. Useimmat pitävät sauvakävelyä luultavasti niin simppelinä juttuna, että riittää kun sauvat ottaa mukaan kävelylenkille. Trööt! Väärin. En ole sauvakävelyexpertti, ei pidä olettaa niin, vaikka paasaan asiasta, enkä ole käynyt sauvakävelykurssiakaan. Olen kuitenkin saanut opastusta henkilöltä joka on käynyt kurssin, ja lisäksi osaan lukea. Monissa lehdissä on moneen otteeseen kerrottu sauvakävelyn oikeaoppisesta tekniikasta. Luulisi, että edes vahingossa harrastajien silmiin osuisi joskus jokin artikkeli. Ilmeisesti ei.
Itse harrastin sauvakävelyä tuossa 90-luvun lopussa/2000-luvun alkuvuosina. Juuri kun laji oli tullut tunnetuksi ja yhdeltäkään lenkiltä ei selvinnyt ilman, että kuuli huudon "Hei, onks sukset unohtunu!" Hah hah. En lähtenyt soitellen sotaan, vaan otin selvää tekniikasta ennen kuin aloitin. Sain tosiaan asiantuntijalta opastusta sekä luin aiheesta. Ensinnäkin sauvojen pituuden on oltava oikea. Ei kannata ottaa niitä isoisän vanhoja suksisauvoja liiteristä. Osta ihan asianmukaiset ja oikeanpituiset sauvat. Oikean pituuden löydät, kun laitat kädet kylkiä myöten ja koukkuun 90 asteen kulmaan. Siinä asennossa sopivan pituinen sauva on mitä luultavammin oikean pituinen. Sauvojen valintaan on olemassa myös laskutoimitusperiaatteita, mutta olen huono matikassa.
Mites niitä sauvoja sitten heilutellaan? Ei ainakaan niin, että työnnät kädet hihnoihin ja otat tiukan kuristusotteen sauvoista ja huitelet niillä miten sattuu. Sauvakäveluasento on ensinnäkin hieman etuviisto, ei kävellä tikkusuorana. Sain kerran huutelut eräältä laitapuolenkulkijalta asiasta, kun huitelin ohi."Hei tyttö, selkä suoraksi!". Ryhtini on huono luonnostaan, myönnän ja tiedostan asian, mutta sauvakävelyä ei suoriteta rinta rottingilla, hieman etuviisto asento siis. Jos sauvomisen rytmittäminen tuntuu hankalalta aluksi, niin roikota sauvoja käsissäsi ja vedä niitä perässäsi. Ala sitten pikkuhiljaa ottaa käsiä mukaan ja rytmin pitäisi löytyä. Oikea käsi edessä, vasen jalka takana ja päinvastoin. Kuulostaa helpolta ja luonnollisesta, mutta ei välttämättä ole. Kädet pidetään lähellä vartaloa, ei sojotella niitä puolen metrin päässä vartalossa. Nyt TÄRKEÄ asia, jota en näe oikeaoppisesti tehtävän juuri koskaan. Sauvoja EI PURISTETA kouristuksenomaisesti! Kädet pujotetaan hihnoihin ja otetaan kevyt ote sauvasta. Kun käsi liikkuu taakse, se todellakin suoristetaan taakse, kokonaan. Eräässä tekniikasta kertovassa jutussa oli mielestäni hyvin sanottu, että pidä sauvaa kädessäsi samoin, kuin pitäisit pientä lintua. Eli hellästi, älä purista. Kun käsi suoristuu taakse, ote irroitetaan melkein kokonaan sauvasta hihnan varaan.
Siis, kun sauva on vartalon sivulla, työnnä sillä vauhtia ja vartalon takana suorista käsivarsi kokonaan ja päästä sauva melkeinpä hihnan varaan. Tämä on se juttu, miksi sauvakävely sopii erinomaisesti jos kärsii jäykistä ja särkevistä niskoista. Se rentouttaa. Minulla ei ole milloinkaan niskat olleet niin hyvässä kunnossa kuin silloin, kun harrastin säännöllisesti sauvakävelyä. Jos tököttelet sauvoilla jäykästi ja pidät ne vartalon sivuilla ja pahimmassa tapauksessa etupuolella, asentosi on jännittynyt etkä saa toivottua liikerataa, joka vahvistaa yläkropan lihaksia ja pistää veren kiertämään.
Sauvakävelyssä koko vartalon pitäisi olla mukana hommassa, jotta siitä saisi irti kaiken hyödyn.
Edellä mainitulla tavalla siis yläkroppa ja kädet. Keskivartalo pidetään tietysti "napa kiinni selkärangassa" tyylisesti kohdallaan. Alavartalossa liike lähtee lantiosta alkaen, ei pelkästään jaloista. PITKÄ askel, ei mitään tiputanssia. Polvet ja jalkaterät kohtisuoraan eteenpäin, askel rullaa kantapäästä päkiöille. Helppoa, eiks vaan!
Niin ja vielä, asfaltilla käytetään sauvoissa asfalttitassuja ja piikkejä maaston tai liukkauden mukaan. Mikään ei voita sitä hurmaa, kun asfalttitassulla tökkii vauhtia!
Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi lopetin tämän erittäin kokonaisvaltaisesti kropalle hyvää tekevän liikuntamuodon. Polvi meni paskaksi. Olen pihtipolvista tyyppiä, ja meillä on usein vaivana polvilumpion ruston pehmenemä eli kondromalasia. Kuten siis minullakin. En tiennyt vaivasta mitään, ennen kuin aloin harrastaa liikuntaa säännöllisesti, eli ensin kävelyä sitten sauvakävelyä. Säännöllisesti tarkoitti silloin 7 kertaa viikossa, noin tunnin lenkki, joskus enemmänkin. Polvipa ei tykkännyt. Sauvakävely sai aikaiseksi sen viimeisen niitin asialle, koska siinä askel on PITKÄ ja polvi joutuu ilmeisesti niin kovaan rasitukseen, että lekurin pöydälle lopun viimeksi päädyin. Polvi ei kuitenkaan kestä enää kyseistä lajia leikkauksesta huolimatta. Se oli kova paikka. Yritin kyllä jatkaa sitkeästi. Polvitukia ja ideaalisidettä metrikaupalla, mutta eikuneikunei, sitten!
Koska laji oli minulle hyvin rakas siis, kirpaiseekin nähdä näitä "muka" sauvakävelijöitä. Mummelit ja papparaiset ovat asia erikseen. Heille suotakoon kepittely ihan millä tyylillä tahansa.
Pari päivää sitten näin yhden hauskimmista sauvakävelytyyleistä. Rouvalla oli toisessa kainalossa kassi ja sauva, ja toisen käden sauvalla sohi maasta välillä vauhtia:)
Jos unohdin jotain oleellista aiheesta, luvassa on sauvakävely vol 2!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)